Tänään meillä oli kummioppilastunti. Me otimme luokasta tarjottimet, missä luki pieniä helppoja tehtäviä, esimerkiksi keppien etsintää ja puitten kiertämistä. Kun menimme ulos, 2-luokkalaiset odottivat meitä jo. Menimme seisomaan muutaman metrin päähän toisistamme. Kummioppilaat tulivat luoksemme ja suorittivat tehtävät. Kun tehtävä oli valmis, meidän piti tarkistaa se ja merkitä rastilla lappuun, joka heillä oli. Ulkona oli viileähkö sää, hengitys huurusi ja sormet jäätyi. Olimme ulkona noin 40min, mutta aika tuntui lyhyemmältä. Tunti oli hauska, ja uskon, että myös 2-luokkalaisilla oli kivaa.
Sirkka 5B ja Veera 5B
Tänään oli kummioppilastunti. Olimme ulkona ja kummioppilaat tekivät tehtäviä eri pisteillä. Tehtävät olivat helppoja ja hauskoja esimerkiksi piti etsiä jotain kevyttä ja painavaa. Luulimme ettei kakkosluokkalaiset osaisi lukea tehtävänantoa, mutta he osasivatkin lukea itse. Yksi kakkosluokkalainen ärsyyntyi kun yritin lukea hänelle tehtävän ääneen, ja alkoi lukea sujuvasti itse. Kutosluokkalaiset kilpailivat kenen pisteellä käy eniten kakkosluokkalaisia.
Meea ja Aisha 6B










