tiistai 13. marraskuuta 2018

5x2 -taideopetuksessa Malmitalolla

Me 4.B -luokan oppilaat osallistuimme Malmitalolla 5x2 -taideopetukseen. Tässä näet kuvia ja voit lukea kokemuksiamme taideopetuksesta.

Arkkitehtuuri 
Arkkitehtuurissa me tehtiin ensin savesta sokkelot, labyrintit. Se oli tosi kivaa me laitettiin sen uuniin. Meidän piti odottaa pari viikkoa. Me pelattiin sokkeloa kuulalla. Sitten me maalattiin ne. Me aloitettiin uusi työ. Se oli kartongista tehtävä pienoismallin talosta. Minä tein kaverin kanssa. Sisustimme talot pahvisilla huonekaluilla ja pikku tavaroilla. Taloista otettiin sitten sisutusvalokuvia. 








  Kädentaidot 
Siellä on tosi kivaa, varsinkin kun rakastan maalaamista ja piirtämistä. Olen kädentaidossa me teemme siellä kirjoja johon voi esimerkiksi piirtää, kirjottaa tarinan tai vaikka tehdä päiväkirjan. Olemme jo maalanneet ja tehneet melkein kaikki. Olen tekemässä joulukirjaa johon sitten perheen kanssa kirjoitamme meidän joulusta, josta tulee varmasti hauskaa. Meidän opettaja, joka on kädentaidoissa, on tosi mukava ja auttaa kaikessa. Tämän viikon perjantai on viimeinen kerta kun menemme sinne. Haluaisin mennä sinne vaikka joka päivä. Meillä puuttuu pari sivua, jotka sitten liimaamme ja sitten reuna sidotaan pienen narun pätkällä kiinni. 











Kuvataide 
Kuvataideopetuksesta minulle jäi mieleen mitä sai tehdä ja miten kivaa siellä oli. Taideopetuksesta jäi mieleen se, että opetus oli yläkerrassa. Piirsimme eläimiä esimerkiksi peuran, kamelin, elefantin, kanan, yksisarvisen ja leijonan. Me maalasimme ne työt vesispraymaaleilla. Me sekoitimme niitä maaleja ja niiden värit olivat lämmin keltainen, lämmin sininen, kylmä keltainen, lämmin punainen, kylmä punainen ja kylmä sininen. Piirsimme myös omat kasvot.  










  





maanantai 12. marraskuuta 2018

Iltapäiväkerholaisten isät näkyvät pimeässä

Iltapäiväkerholaiset askartelivat iseille (tai muille läheisille) uniikit heijastimet.
Toivottavasti mahdollisimman monella on jo roikkumassa. 😃



perjantai 2. marraskuuta 2018

Halloween 2018 Hietakummussa

Halloween 2018 Hietakummussa


Koulumme vanhempainyhdistys järjesti koulun väelle kivan yllätyksen koristelemalla koulun Halloween-tunnelmaan.
Vanhemmat olivat loihtineet koululle hauskoja yllätyksiä ja yksityiskohtia, joissa riitti ihmeteltävää.


Lämpimät kiitokset vanhemmille koulun koristelusta. Olette todella taitavia ja kekseliäitä!


Tässä kuvia hienoista koristeista.