19/09/2013

Hyvät tavat kaunistavat

Opetushallituksen lehdistötiedote 13.9.2013
Valtakunnallista tapakasvatusviikkoa vietetään Suomen kouluissa viikolla 38. Positiivisen ilmapiirin täyttämän ja osallistavan teemaviikon tavoitteena on kiinnittää huomio käytöstapojen ja vuorovaikutustaitojen merkitykseen koulussa, kodeissa ja tulevaisuuden työelämässä.
Hyvät tavat kaunistavat, innostavat ja kannustavat. Tapakasvatus on yksi sekä esi- ja perusopetuksen että toisen asteen opetuksen tärkeimmistä kaikki oppiaineet läpäisevistä kokonaisuuksista. Suuressa maailmassa tapojen tunteminen kasvattaa itseluottamusta ja vahvistaa uskoa omaan pärjäämiseen.

Hietakummun ala-asteellakin on tällä viikolla kiinnitetty hyviin tapoihin aivan erityistä huomiota. Oppilaat ovat mm. laatineet julisteita, joissa muistutetaan hyvistä tavoista.







12/09/2013

Oppilaskunnan hallitus esittäytyi

Tänään koko koulun väki kokoontui juhlasaliin, missä oppilaskunnan hallitus esittäytyi. Oppilaskunnan hallitukseen kuuluu kaksi oppilasta jokaiselta Hietakummun ala-asteen luokalta. Hallitus on valinnut keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin. Puheenjohtajana toimii tänä lukuvuonna Kaarna Rantala 6A-luokalta. Puheenjohtaja kertoi koulun väelle oppilaskunnan toiminnasta ja tavoitteista.

Oppilaskunnan hallituksen esittäydyttyä kuulimme vielä koulun osallisuusryhmistä. Tänä lukuvuonna koulussamme toimivat seuraavat osallisuusryhmät: Ympäristöryhmä, välituntiryhmä, ruokalaryhmä, arvot-ryhmä ja viihderyhmä.



Tehdään yhdessä loistava koulu!



09/09/2013

Oskar Merikanto- koulukonsertti Hietakummun ala-asteella 3.9.2013




Oskar Merikanto koulukonsertissa Hietakummun ala-asteella esiintyivät taiteilijat sopraano Laura Pyrrö (www.laurapyrro.com), sellisti Jussi Makkonen (www.jussimakkonen.com) ja pianisti Nazig Azezian.

Konsertissa kuultiin useita Merikannon ikivihreitä sekä soitettuina että laulettuina: Valse lente, Merellä, Miksi laulan, Kesäillan valssi, Kun päivä paistaa, Soi vienosti murheeni soitto ja Ma elän! 
Konserttia veivät eteenpäin musisoinnin lomassa kerrotut tarinat säveltäjän lapsuudesta, opiskeluista ulkomailla sekä työstä mm. säveltäjänä, pianistina ja urkurina – toimihan Merikanto harvinaisen monessa roolissa maamme musiikkielämässä.

Oppilaat kommentoivat konserttia näin:
Konsertti oli ihana! Musiikki sopi täydellisesti lauluun. Kaikissa lauluissa oli jokin tarina. Se oli kaunista musiikkia.
OK, mutta suunnattu paljon vanhemmilla (vähän tylsä).
Hyvä tarina Oskarista ja hyvänkuuloista musiikkia.
Konsertti oli oikein mukava ja inspiroiva, etenkin oppera. Tulisiko uudelleen.
Konsertti oli kiehtova, mutta selkä tuli kipeäksi lattialla istumisesta. Muuten konsertti oli kiva.


Tokaluokkalaisten taideretki 23.8.13


Tokaluokkalaisten Taideretki Musiikkitaloon ja Kiasmaan  23.8. perjantaina oli mukava avaus alkaneeseen lukukauteen. Bussilla huristeltiin Helsingin keskustaan ja pian nautittiinkin jo kinokonsertista Disneyn Fantasia. Salissa oli hieno tunnelma, kun Helsingin kaupungin sinfoniaorkesteri kuvasi musiikin keinoin leffan tarinaa. Saimme kuulla kuuluisien säveltäjien kuten Beethovenin, Debussyn ja Sibeliuksen sävellyksiä.

Konsertin jälkeen nautimme eväitä nurmikolla ja seikkailimme vielä Taidepolulla Nykytaiteen museossa.

Ei hullumpi alku kouluvuodelle!

2A ja 2B

Taideretkellä

Taideretken jälkeen voi unettaa...

Taideretkestä saa hyvän mielen.

20/08/2013

Soiva kaupunki

Soiva kaupunki

Hietakummun ala-asteen 5D-luokka osallistui Malmitalolla Helsingin juhlaviikkojen Soiva puisto –työpajaan. Oppilaat rakensivat tyhjistä muovipulloista tuulikanteleita osaksi Kaivopuiston rantaan aukeavaa Lumoavaa Soitinpuistoa. Kaupunkilaisten soitinpuisto aukeaa Merisatamanrannassa Cafe Carusellin vieressä Taiteiden yönä 22.8. klo 15. 

14/08/2013

Uusi lukuvuosi alkoi eilen

Uusi lukuvuosi alkoi eilen. Saimme onneksi ottaa uudet 1.luokkalaiset vastaan ilman sadetta, vaikka taivaalla oli tummia pilviä heti aamulla. 
Ensimmäisen välitunnin lopussa sade sitten alkoi, mutta se ei latistanut tunnelmaa. Sekä oppilaat että aikuiset olivat iloisia päästessään taas takaisin kouluun. Yksi oppilaista sanoi, että on kiva olla taas koulussa, kun näkee kavereita, mutta läksyt eivät ole niin kivoja. 
Tiedossa on kuitenkin kaikenlaista kivaa lukuvuoden varrelle arkista aherrusta piristämään.

Toivotan kaikille oikein hyvää syyslukukauden alkua!

Tuula-rehtori









13/06/2013

Kesällä koululla

Lukuvuosi päättyi lauantaina 1.6.13 ja opettajat ja oppilaat lähtivät lomalle. Koulu ei kesäkuussa kuitenkaan hiljene täysin. 
Koulun katolla häärivät remonttimiehet korjaamassa ja maalaamassa kattoa. Sisällä kouluhuoltajat tekevät suursiivousta. Lattiat puhdistetaan ja vahataan, ikkunat pestään.
Koulunkäyntiavustajat purkavat kirja- ja tarvikelähetyksiä, järjestelevät tarvike- ja välinevarastoja ja laittavat paikkoja kuntoon uutta lukuvuotta varten. Atk-tuki laittaa koulun atk-laitteet kuntoon ja vanhat kiertoon. Koulukuraattori ja - psykologi tekevät raportointia ja koulusihteeri jatkaa töitä kansliassa.
Luokissa olevat kasvit siirtyvät kesän ajaksi hoitoon aulaan.
Rehtori tekee apujoukkojen kanssa työjärjestyksiä, rekrytoi uusia opettajia ja suunnittelee tulevaa kouluvuotta. 
Juhannuksen jälkeen alkavat lomat olla ajankohtaisia ja heinäkuussa koululla on hiljaisempaa. Siivoukset ja remontit tosin jatkuvat vielä silloinkin.
Kun koulut elokuussa alkava, kaikki on taas kunnossa ja arki pyörähtää käyntiin.