perjantai 26. syyskuuta 2014

Kodin ja koulun päivä 26.9.2014

Hietakummun ala-asteella Kodin ja koulun päivää vietettiin jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan yhteislauluja laulaen.
Ennen laulajaisia vanhemmat saivat istahtaa hetkeksi vaihtamaan kuulumisia kahvin/teen äärellä.
Klo 8.30 koko koulun väki ja vanhemmat olivat jo salissa valmiina  aloittamaan yhteistä tilaisuutta.
Tänään sattui olemaan myös Euroopan kielten päivä ja sen vuoksi saimme aamutervehdyksen useammalla kielellä. Laulujen teemana oli kansainvälisyys.

Koko koulun väki ja vanhemmat valmiina aloittamaan laulajaiset

Euroopan kieltenpäivän tervehdys

Opebändi

Uusi soittaja ja soitin koulumme bändissä



Laulamassa oli vanhempien lisäksi myös pikkusisaruksia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisiä kirjoituksista. Kaikkiin pyritään vastaamaan, mutta vain asialliset julkaistaan.