01/06/2017


                          Kevät on retkien aikaa

3B-luokalla oli tänä keväänä monta kevätretkeä. Yksi niistä oli Suomenlinnan retki, jota oli toivottu jo puoli vuotta aiemmin. Se oli ehdottomasti odotetuin retki kolmannella luokalla. Suomenlinnassa käytiin 9.5. Mukaan saimme myös neljä huoltajaa.

Saimme pelata Suomenlinnassa Pokémon go:ta, kävimme Iso-Mustasaaressa, Susisaaressa ja Kustaanmiekassa. Pääsimme käymään kahdessa museossa ja sukellusveneessä, koska kouluryhmät pääsivät niihin ilmaiseksi. Se oli meille iloinen yllätys, sillä emme tienneet museoiden olevan ilmaisia. Lopuksi saimme ostaa jäätelöä tai limua, jotka nautimme rannassa ennen lautalle lähtöä.


Samalla viikolla kun kävimme Suokissa, menimme myös yhdessä 3A-luokan kanssa kaupunkiretkelle. Retkellä oli tarkoituksena oppia Helsingin keskustan nähtävyyksistä. Reissumme eteni Malmilta Helsingin päärautatieasemalle, jossa näimme Soihdunkantajat. Sitten menimme katsomaan Mannerheimin patsasta, jonka ympäriltä näimme myös Kiasman, Eduskuntatalon ja Musiikkitalon. 

Matka jatkui Kolmen sepän patsaalle ja sieltä pitkin Aleksanterinkatua Senaatintorille, jossa ihastelimme Tuomiokirkkoa ja söimme eväät portailla. Pääsimme taas jäätelön makuun Kauppatorilla, jossa tosin jouduimme jonottamaan jätskejämme yli tunnin kirkuvien lokkien vaaniessa jokaista tötteröä.



Kaupungin hulinan jälkeen seuraava retki suuntautui luontoon Vuosaaren Uutelaan. Siellä saimme kokea luonnon kaikilla aisteilla: ihailimme kevään värejä, teimme tuoksukoktaileja, nautimme eväät kauniilla rantakalliolla, tutkimme luupeilla luonnon pieniä ihmeitä ja kävelimme hiljaa luonnon ääniä kuunnellen takaisin Meriharjun luontokoululle.






Viimeisellä kouluviikolla oli retki, jolla halusimme ilahduttaa. Meidän luokka on käynyt jo kolme vuotta laulamassa palvelutalon vanhuksille Pukinmäessä. Tällä kertaa otimme myös palvelutalon asukkaille laulun sanoja mukaan ja lauloimme yhdessä.




Hyvää kesää kaikille toivottaa 3B










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisiä kirjoituksista. Kaikkiin pyritään vastaamaan, mutta vain asialliset julkaistaan.