14/10/2022

3A ja 3C Malmitalolla 5x2 taideopetuksessa

 3A ja 3C pääsivät tänä syksynä osallistumaan Malmitalolla järjestettävään 5x2 taideopetukseen.  Opettajina näissä viitenä viikkona toteutettavissa pajoissa toimivat eri taidealojen ammattilaiset. Tällä kertaa taideopetusta tarjottiin kuvataiteessa, sirkuksessa sekä kädentaidoissa. 

Sirkusryhmä harjoitteli mm. akrobatiaa, jonglöörausta ja yksipyöräisellä ajoa, sekä leikki erilaisia koordinaatiota kehittäviä leikkejä. Kädentaitoryhmä valmisti itselleen taikasiveltimet, sekä ompeli ja koristeli itselleen kassit. Kuvataiteessa tutustuttiin monipuolisesti erilaisiin työskentelymenetelmiin, ja näillä  tunneilla valmistui mm. savitöitä, hiilipiirroksia, tussitöitä sekä asetelmia.

Kaikki oppilaat olivat sitä mieltä, että taidepajoissa oli kivaa. Tällaista toimintaa pitäisi olla tarjolla enemmänkin!

Tässä alla kuvakatselmus eri taidepajoista viiden viikon ajalta.



Kassikangas koristeltiin maalaamalla ja painotekniikalla.



Ompelukoneella ompeleminen oli tarkkaa puuhaa.


Savesta valmistetut kasvot maalattiin lopuksi.


Tässä porataan reikää siveltimeen kiinnitettäviä karvoja varten.





Osaatko sinä ajaa yksipyöräisellä?





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisiä kirjoituksista. Kaikkiin pyritään vastaamaan, mutta vain asialliset julkaistaan.