perjantai 15. syyskuuta 2017

Pistetyöskentelyä liikuntatunnilla

2B:n torstain liikuntatunnilla koulun sali oli vain oman luokan käytössä, joten tila pistettiin tehokkaaseen käyttöön. Saliin oli rakennettu viisi eri toimintapistettä, joissa oppilaat pääsivät kiipeilemään, roikkumaan, heittämään ja hyppimään. Hengästymisen ja touhuamisen lomassa oppilaat kertasivat myös kaksoiskonsonantteja. 

Puolapuilla piti kulkea eteenpäin samalla kiiveten ylös ja alas vuorotellen. 



Koripalloja heitettiin ahkerasti ja suurella innolla.


 


Renkaiden heittäminen vaati jo enemmän rauhallisuutta ja tarkkuutta. 


Hyppynarulla hypittiin vauhdikkaasti. 



Oppilaiden suosikiksi nousi renkaissa roikkuminen ja keinuminen. 



 
 
 
Jokaisen liikuntapisteen jälkeen rasiasta nostettiin yksi kuvakortti.  





Kuvassa oleva asia käytiin kirjoittamassa isolle paperille ennen seuraavalle pisteelle siirtymistä.  

 
 

Hyvin oli kaksoiskonsonantit hallussa. 



Koko tunnille riitti touhuamista, eikä kukaan ollut toimettomana. 
 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisiä kirjoituksista. Kaikkiin pyritään vastaamaan, mutta vain asialliset julkaistaan.