09/02/2018

Matematiikkaa 1AB-luokassa: Lukualue laajenee...




Joulun jälkeen pääsimme kymppiin asti ja nyt tutustumme lukuihin "kympin tuolla puolen". Lukusuorataitoja harjoitellaan monin tavoin. Yläkäytävän pitkä lukusuora on tähän tarkoitukseen todella hyvä. Lapset asettavat saamansa numerolapun oikeaan kohtaan. Tehtävä on aika hankala, jos muita lukuja on vasta vähän...






Luokkaan ilmestyneeseen jättilukusuoraan merkitään myös luvut 0-20. Pienissä lappusissa on lukumääriä, jotka pitää osata laittaa oikean numeron kohdalle lukusuoralle.



Oikean luvun löytämistä harjoiteltiin myös 20-helminauhojen avulla. Magneetilla vaan kiinni oikean numeron kohdalle.

 
Yläkäytävässä on myös kaksi "munakennoa". Näitä käytämme esimerkiksi kun laskemme oppilaita: neljätoista oppilasta menee seisomaan munakennoon. Kun yksi munakenno tulee täyteen, täytyy avata toinen. Toisessa munakennossa on tuolloin kymmenen ja toisessa neljä, eli yksi täysi kymppi ja neljä päälle. Alustamme tällä tavalla myös vaivihkaa kymmenylitystä, joka kaikkien täytyy ottaa haltuun keväämmällä.





Lopuksi tehdään aina vähän muistiinpanoja kirjaankin ja Hiljaisuuden Hiiri valvoo työskentelyä. Se nimittäin uskaltaa istahtaa vain sellaisiin pöytiin, joissa on täydellinen työrauha, pienikin ääni saa sen karkaamaan...






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisiä kirjoituksista. Kaikkiin pyritään vastaamaan, mutta vain asialliset julkaistaan.