04/04/2019
































HME
Hietakummun-Musiikki-Esitykset pidettiin perjantaina 29.3. 2019. Liikuntasaliin kokoontui koko hietakummun koulu kuuntelemaan oppilaiden musiikkiesityksiä. Kuoro aloitti kolmiäänisellä kansanlaulusikermällä ja sen jälkeen neloset ja viitoset esittivät omia kappaleitaan. Lisäksi 5A ja kuutoset soittivat cover-biisejä eli valmista musiikkia. Noin sata Hietakummun oppilasta esitti soitto ja laulutaitojaan.
Kaikki koulumme 3-6 luokkien oppilaat osallistuivat oman musiikin tekemiseen musiikintunneilla ja näistä biiseistä valikoitui HME-esitykset äänestysten ja halukkuuden perusteella. Musiikkiluokka oli tammi- ja helmi- ja maaliskuussa kovassa käytössä, koska musiikkia harjoiteltiin myös välitunneilla.
Oman musiikin tuottaminen on tärkeää, jotta oppilaat ymmärtävät, että kaikki musiikki maailmassa on jonkun tekemää.

5B-luokan oppilaiden haastattelu
Ketkä soittivat bandissänne?
Meitä oli Laura Häkkinen, Ella Pekkinen, Linda Urjansson, Iines Nummela ja Jade Eloranta.
Mikä oli oman biisinne nimi?
Se oli Maailmanympärimatka.
Kuinka se syntyi?
Aloitimme keksimällä biisimme aiheen ja aloimme heti miettiä mitä soitinta jokainen soittaa. Ongelma oli se, ettei kukaan halunnut laulaa. Me saimme kuitenkin lainata oppilaita muista ryhmistä ja niin saimme laulajan. Tekstiä teimme aluksi musiikintunneilla, mutta mietimme sitä myös kotona ja käytimme WatsAppia yhteydenpitoon. Sävelet ja soinnut teimme biisiimme Jussin antaman ohjeen mukaan: mikä kuulostaa hyvältä, on oikein.
Saimme varata välituntitreenejä pari kertaa viikossa ja näin syntyi biisi matkasta maailman ympäri.
Milloin aloititte musiikin tekemisen?
Aloitimme jo joulukuussa. Onneksi meillä oli riittävästi harjoitusaikaa. Biisin hiominen oli hauskaa. Mietimme jopa yksittäisten sanojen toimivuutta.
Miten itse esitys meni?
Emme jännittäneet kovin paljoa, koska meillä oli kokemusta oman musiikin tekemisestä ja esittämisestä aikaisemmilta vuosilta. Oli tunne, että sen olisi voinut esittää uudestaan vaikka heti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisiä kirjoituksista. Kaikkiin pyritään vastaamaan, mutta vain asialliset julkaistaan.