09/09/2020

 Metsäretki 5B 

Seuraavassa tekstissä katkelmia 5B-luokan oppilaiden retkipäiväkirjoista: 

 

Tiistaina 1.9. kävimme metsäretkellä Tuusulan Ruotsinkylän tutkimusmetsässä. Sinne oli järjestetty koululaisten metsäpäivä, johon osallistui tuhat oppilasta syksyn aikana. Voitettiin sinne arvonta ja mentiin metsään bussilla. 





Kun päästiin metsään, meidän opas Eerika auttoi meidät ensimmäiselle pisteelle ja siellä puhuimme fotosynteesistä. Koska se oli mielenkiintoista, pidin siitä. Toisella rastilla erottelimme eri metsätyöammattien tekovaiheet. Mietimme myös, ovatko eri esineet tehty koivusta vai männystä. Opimme, että purukumissa on koivusokeria. 





Kävelimme vähän matkaa polkua eteenpäin ja seuraavalla rastilla meidän täytyi laittaa kypärät ja heijastinliivit. Näimme, kun mies kaatoi ison puun metsäkoneella, Kun työntekijä oli kaatanut puun, niin keskustelimme hänen kanssaan ja saimme tietää asioita koneesta. Esimerkiksi, että kone painaa 22t.  Samalla rohmusimme mustikoita, joita siinä kohdassa oli paljon. Se oli kivaa. 





Metsäreitin loppupuolella oli tehtävä, josta monet tykkäsivät. Saimme istuttaa jokainen oman kuusen taimen. Jotkut oppilaat nimesivät oman taimensa. Niiden nimiksi tuli esimerkiksi Pertti, Pena ja Hour eli suomeksi Tunti.  

Viimeisellä tehtävärastilla opittiin metsästyksestä. Se oli parasta, koska saatiin kysyä paljon kysymyksiä riistaeläimistä ja metsästysaseista 






Sitten vihdoin päästiin nuotiopaikalle. Siellä me syötiin koulun eväät: makkaraa, omenaa, leipää ja lisäksi omia eväitä. Minä ja mun kaveri saatiin kaksi ja puoli makkaraa, koska muut ei halunnut syödä loppumakkaroita, kun ne oli vähän kärähtäneet. Ne olivat silti hyviä. Kun tultiin takaisin, bussimatka tuntui pidemmältä kuin aamulla. 


Opimme retkellä, että metsässä luokan kanssa on kivaa. Ja että eväitä on hyvä olla paljon 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisiä kirjoituksista. Kaikkiin pyritään vastaamaan, mutta vain asialliset julkaistaan.